torstai 12. heinäkuuta 2012

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta

Tilasin Zooplussalta ruokaa sekä omille että vanhempieni kissoille. Otin tietoisen riskin, kun tilasin vuokaruokia. Tosi monella tutulla vuoat ovat kärsineet tosi pahasti kuljetuksessa, mutta toinen kuljetusfirma on saanut kehuja siitä, että paketit ovat olleet kunnossa. Toivoin kovasti, että mun tilaus tulisi kunnossa perille. Ei ihan mennyt niin kuin piti...

Kunnollinen pakkaus on kaiken a ja o, etenkin kun tavara kulkee sekä kumipyörillä että lentäen ja laatikoita ei kohdella silkkihansikkain. Ehkä korvattavien tuotteiden määrä on liian pieni verrattuna siihen, kuinka paljon tavaraa liikkuu, kun pakkaamiseen ei hirveästi aina panosteta. Toki mun laatikoissa oli fyllit päällä, eli tavarat ei liikkuneet laatikon sisällä, mutta laatikko itse saa osakseen paljon painetta. Vuokia tuli tilattua yhteensä 24, näistä ehkä kaksi ei ollut rutussa. Vähän useampi oli vaan pikkasen rutussa. Viisi vuokaa oli kuitenkin täysin lytyssä ja rikki, hajusta ja kärpäsentoukista päätellen olivat olleet rikki jo jonkin aikaa. Lähetin reklamaation, vastausta odottelen.

Näin kaunis näky paljastui pahvilaatikosta:




Lähemmin tarkasteltuna vuoat näyttivät tältä:



Reklamaatiossani kysyin, kuinka monta vuokaa pitää tilata, jotta ne saisi pahvipakkauksessa. En kehota olemaan tilaamatta ruokaa Zooplussalta, mutta säästöpakkaukset ovat yleensä omissa paketeissaan. Säästöpakkaukset ovat yleensä myös aika edullisia. ;) Ylimmissä kuvissa näkyvätkin Cosma Thain säästöpakkaus (24 x 170g), Miamorin 22 x 100 g paketti (se jonka päällä räjähtäneet vuoat olivat) ja osa Animonda Rafinén 20 x 100 g paketista. Vielä kun vuoat saisi hyvin pakattua kuljetuksen ajaksi, niin olisin erittäin tyytyväinen. Vuokaruokia meillä nyt ei oikein syö kuin Aava. 

Pakettia avatessa kannattaa kuitenkin olla käsien ulottuvilla niin kamera kuin pakkauslista. Reklamaatioihin Zooplus on myös aina vastannut nopeasti, ja hyvityksen olen saanut joka kerta. Ja reklamaatiot ovat vissiin myös välillä menneet valmistajalle asti! Kerran kahdeksasta tilatusta Cosma Snackies kissankarkkituubista vissiin kuusi oli auennut ja levähtänyt pitkin pakettia. Nyt tuubien kannet on sen verran tiukasti kiinni, ettei ne ihan herkästi aukea.





Pojista iso laatikko täynnä karkkia oli luonnollisesti ihana asia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti